Toimintakertomus

KALAVASTINGIN OSAKASKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2023

Toimintaa on toteutettu toimintasuunnitelman mukaisesti, joskin monet hankkeet ovat edelleen kesken. Osakaskunnan tulot ja menot toimintakautena 2023 ovat tilinpäätöksen mukaiset.

Tulot olivat yhteensä 2484,11 €. Lupamaksuista saatiin 1430,60 € ja omistajakorvauksista 763,83 €. Lisäksi verottaja palautti 289,68 € kiinteistöveroa, kun osakaskunnan esitys kiinteistöveron kohtuullistamisesta hyväksyttiin. Menot olivat yhteensä 838,98 € ja tilikauden ylijäämä 1645,13 €. Tämä johtui siitä, että vuonna 2023 ei istutettu lainkaan kalanpoikasia. Hoitokunta päätti säästää rahaa vuoden 2024 istutuksiin ja Enojoen sähkökalastukseen.

Lähes puolet lupamaksuista maksetaan netissä, mutta lupamyyjiä tarvitaan edelleen.

Koiralahden palstan metsän myynnistä ei saatu edelleenkään tarjousta.

Osakaskunta on valmistellut Jyskylammen vuokraamista Tukkimäen Tuulipuisto Oy:lle päätettäväksi vuosikokouksessa. Osakaskunta on myös osallistunut tuulivoimapuistoa koskeviin tiedotustilaisuuksiin.

Osakaskunta on valmistellut 4000 startatun taimenenpoikasen istuttamista Enojokeen toukokuussa ja niiden sähkökalastusta syksyllä 2024. Noin 3200 euron hankkeeseen saatiin ELY-keskukselta tukea 1600 €. Istutuksella ja sähkökalastuksella selvitetään taimenen poikasten selviytymistä ja lisääntymismahdollisuuksia joessa. Tulosten perusteella päätetään jatkotoimenpiteistä.

ELY-keskukselta haettiin yleiskalastusoikeuksien kieltoa Valkealampeen (Iso-Valkeiseen). ELY-keskus hyväksyi kiellon, joka on voimassa kymmenen vuotta. Kielto astuu voimaan sen jälkeen, kun lampeen on istutettu kirjolohia ja istutuksesta on viety tieto istutusrekisteriin. Kalatalousalueelta on alustavasti tilattu sata noin kilon painoista kirjolohta, jotka on tarkoitus istuttaa toukokuussa 2024.

ELY-keskus kielsi toukokuussa 2022 verkkokalastuksen alle 55 mm verkoilla kokonaan Hirvijärvessä, Hakojärvessä ja Punajärvessä ja Enojärvessä eräin poikkeuksin sen perusteella, että piti niitä kuhapitoisina. Osakaskunta esitti vaatimuksen kieltojen peruuttamisesta Kivijärven Kalatalousalueen hallitukselle. Kielto peruttiin vuoden 2024 alusta alkaen.

Metsähallituksen kanssa tehtiin sopimus, jonka mukaan koko Punajärven alueella voi kalastaa pyydyksillä ja vetouistella useammalla vavalla sekä Kala-Vastingin osakaskunnan, että Metsähallituksen luvalla.

Timo Piispanen on pitänyt yllä osakaskunnan verkkosivuja. Ajantasaistetut verkkosivut löytyvät osoitteesta: https://kivijarvenkalatalousalue.fi/kalavastinki/

Kalavastingin osakaskunta